Marsu

Eilen vietiin ”meidän” marsu Proanimal Gomeralle etsimään uutta kotia.

Löydettiin Marsu itsenäisyyspäivänä meidän naapuritontilta. Olin omassa puutarhassa kun näin viereisessä heinikossa vilahtavan jonkin otuksen, ja yllätys oli kyllä aikamoinen kun tyyppi paljastui marsuksi. Vähäisellä marsutietämykselläni tunnistin tyypin rusettimarsuksi, eli vieläpä ihan rotumarsu. Ristin sen Marsuksi ja aloin vähitellen selvitellä mikä tyyppi se on.

Marsu oli alkuun kovin arka, mutta näköjään jos arkaa marsua alkaa ruokkimaan, se hyvin äkkiä kiljuu ja polkee jalkaa joka aamu, päivä, sekä ilta vaatien lisää. Tyyppi oli aika helppo kesytettävä: pari hassua kertaa kun sille heitti ruokaa tontin perälle, se oppi tulemaan vastaan ja pian jo odotti äänekkäästi vaatien pihamuurin laidalla. Kevään aikana selvisi että se on aika mainio persoona joka alkoi ruuan ohella pitää pian myös ihmisseurasta ja rapsutuksista. Minut yllätti se, että marsu on noin puhelias ja äänekäs otus, sekä se miten vikkelä ja vilkas se on. Täällähän olosuhteet ulkona ovat sellaiset että marsu voi hyvin asua pihallakin, eivätkä samalla tontilla liikkuvat kissatkaan siihen ihme kyllä koskeneet. Kuitenkin kesän tullen vihreät kasvit tuolta tontilta ovat kadonneet eikä Marsu tähänkään asti kovin pulskaksi päässyt, eikä myöskään omistajaa sille naapurustosta paljastunut. Havaitessani olevani Marsun ainoa ruokkija, alkoi kasvaa huoli sen pärjäämisestä etenkin kun lähdettäisiin kesäksi pois. Siispä ennen meidän Suomeen lähtöä tyypille olisi keksittävä uusi koti, etenkin kun kyseisen tontin omistaja/haltija aikoo laittaa tontille kasvimaan kasvamaan eikä varsinaisesti ilahtunut marsun olemassaolosta… Eilen lastattiin Marsu kissankuljetusboksiin ja autokyytiin kohti uutta elämää. Nyt on hiljaista kun ei kukaan kilju ruokaa talon vieressä, ja tuntuu kyllä hölmölle heittää vihannesten karat roskikseen.

Hyvää uutta elämää Marsu!