Ei ollut kauaa se poutasää, mistä eilen kirjoitin… Myrskyn jälkeen – Pieni Talo Gomeralla Aamulla sää oli ihan ok, ja sadevaroituksetkin päättymässä. Iltapäivällä aikalailla varoittamatta alkoi sellainen sade, että en ole tiennyt että niin lujaa…
Kuukausi: maaliskuu 2026
Myrskyn jälkeen
- Posted on
- – 4 kommenttia artikkeliin Myrskyn jälkeen
…on juu poutasää, mutta saa nähdä miten kauan. Tänään on enimmäkseen paistanut aurinko, mutta vielä luvataan sateita muutaman päivän ajan. Varoitukset ovat yhä voimassa, ja ainakin Gomeralla vaelluspolut edelleen suljettuina. Ajoittain ärsyttää lukea satunnaisten turistien…
Therese-myrskyn seurailua
Toistaiseksi Therese on kohdellut meitä suht kiltisti, toivotaan että näin on jatkossakin. Sen saapuminen ei silti ole jäänyt huomaamatta. Vettä on saatu kuluneen vuorokauden aikana 40mm verran, ja suurin osa siitä kaatosateena. Ylempänä on tietenkin…
Takatalvi aka Therese-myrsky, ynnämuita kuulumisia
Tuossa aiemmin kirjoittelin että tämä talvi on ollut kylmin kaiketi neljäänkymmeneen vuoteen, ja sateitakin saatu kerrankin riittävästi. Tuo riittävä sade on ehdottomasti hyvä asia, mutta nyt kyllä jo allekirjoittaneelle henkilökohtaisesti piisaisi. Talven kylmyys on jatkunut…
Carnaval 2026
- Posted on
- – 8 kommenttia artikkeliin Carnaval 2026
Eilen meillä oli tämän kevään karnevaalien pääpäivä, karnevaalikulkue. Sen piti alun perin olla jo edellisenä lauantaina, mutta liian myrskyisen sään takia se siirrettiin. Tänä vuonna aiheena oli Culturas del mundo eli maailman kulttuurit. Koska ainakaan…
Julmettu takatalvi ja talokaupan tuskailua
Tänne saatiin talvisempi keli kuin koko talvena. Jo kohta viikon on ollut kylmää, tuulista ja sateista, eikä loppua näy. Regina-myrsky on riepotellut saaria, mutta onneksi suht maltillisesti kuitenkin. Korkeampien saarten huiput ovat kauttaaltaan lumen peitossa,…