Puolan Lomzasta startattiin suht ajoissa kohti Oswiecimiä: meillä oli liput varattuna Auschwitzin keskitysleirin museoalueelle kello 17. Ihme kyllä kohde on ilmainen jos kiertää itsenäisesti niinkuin me, mutta lippu pitää silti varata etukäteen, ja samassa yhteydessä voi maksaa vapaaehtoisen maksun kohteen ylläpidon tukemiseen.
Majapaikka (Luna Rooms) löytyi samaisesta kylästä, ja oli hintaansa nähden varsin ok. Tilava perhehuone parvekkeella oli vaatimattoman itsepalveluaamiaisen kanssa reilut 50e. Riittävän siisti talo jossa muutama huone, joilla yhteinen vessa ja suihkut.


Hylättiin Remu majapaikkaan ja siirryttiin kohti keskitysleirin kammotuksia. Auschwitz sisältää kaksi ihan jäätävän suurta leiriä: Auschwitz I ja Birkenau. Nämä sijaitsevat lähekkäin, mutta väli siirrytään shuttle-bussilla. Alueiden koko on tosiaan valtava ja kävelyä tulee paljon. Vain osa rakennuksista on pystyssä/kunnostettu, ja niiden välillä siirtyessä kilometrejä kertyy. Jos haluaa koko alueen kiertää edes pikaisesti, aikaa mennee vähintään 3-4 tuntia, eli hyvät kengät ja vesipullo tulee tarpeeseen.
Ehkä alueen koko ja pitkät välimatkat tai se, että iso osa avoinna olevista rakennuksista on kunnostettu aika uudenaikaisiksi, teki sen ettei kohde mennyt ihan niin paljon ihon alle kuin pelkäsin. Olen aikanaan käynyt Stutthoffin leirin museossa Gdanskin lähellä ja se teki kyllä pahemman jäljen sieluun. Toisaalta taas Auschwitzin leirien järjetön koko on jo itsessään aika järkyttävää.
Kerran elämässään on hyvä näissäkin kohteissa käydä, vaikkei se parasta lomaviihdettä olekaan. Alla jokunen kuva paikasta, hankalaa oli tallentaa kuviin paikan tunnelmaa ja tuntui jotenkin irvokkaalta edes ottaa kuvia paikasta, mutta otin jokusen kuitenkin.
Auschwitz I:





Auschwitz Birkenau:


