Tortosa jäi odottamaan uutta visittiä joskus toiste, ja matka jatkui 600km Linarekseen. Tällä kertaa ajettiin kiltisti suorinta tietä, eli motaria koko matka, vaikka se vähän tylsä olikin. Kartturi löysi matkalta taukopaikaksi raunioituneen karlistien kasarmin Valdepeñaksessa. Edelleen lämmintä oli sen verran ettei päiväaikaan juuri viitsinyt lenkkeillä, joten tuo sopi hyvin välijaloitteluksi erikoisuudessaan. Muuten mentiin koko matka vain pienillä huolttispysähdyksillä.
Matka sujui vastusteluitta ja oltiin suht ajoissa perillä Linareksessa. Vastassa oli keskustahotelli Hotel Cervantes, joka 46 euron hintaansa (sis.aamupalan) nähden vaikutti tosi ylelliselle. Edes 10 euron maksusta Caddylle ahtaasta parkkihallista ei tehnyt mieli rutista yhtään.
Linares itsessään jäi vähän kevyelle tutustumiselle: matkaväsymys ja helle alkoivat jo vähän painaa ja kierrettiin pienen huilin jälkeen vain muutama lähikortteli ja käytiin syömässä hampparit. Parhaiten jäi mieleen hienot katutaiteet, hotellia vastapäätä ollutta toiminnassa olevaa härkätaisteluareenaa koitin parhaani mukaan olla huomaamatta…
Viimeiselle varsinaiselle ajopäivälle jäi matkaa alle 300km. Linareksesta lähteissä käytiin katsomassa Castillo de Baños kun kerran oli lähes matkan varrella. Maisemat olivat ihan komeat, ja ne näki hyvin myös linnan ulkopuolelta maksamatta sisään. Läheisessä järvessä oli jopa tippa vettä, keskellä kuivaa kautta. Linnanraunion ihmettelyn jälkeen laitettiin naviin parkkihallillinen ostoskeskus N4 ihan motarin varrelta, siellä oli hyvä käydä rauhassa syömässä ja hakemassa eväät aamuksi ja laivamatkalle.
Viimeinen majapaikka oli Hacienda Olontigi Sevillan länsipuolella Aznalcazarissa. Paikka oli aivan hurmaava, kaunis majatalo jonka sisäpihalla oli uima-allas. Aika harvinaista herkkua meidän matkoilla 🙂 Lämpöä oli edelleen noin 40, joten altaaseen pulahdus maistui. Täällä oli hyvä levätä ajetun 5000km:n jälkeen ja pakata reput aamuista laivalle lähtöä varten, Olin jo vahvasti sitä mieltä että tästä tehdään vakipaikka Huelvaa kohti mennessä, mutta öinen kadun meteli ja aamuinen 80km ajomatka pimeässä kohti Huelvaa horjutti kyllä vähän mielipidettä.
Aznalcazarin kylä oli varsin herttainen -pääkadun varrella oli kylän kokoon nähden käsittämätön määrä hauskoja ravintoloita ja kauppoja, ja illan vähän viiletessä kylä heräsi eloon. Kävinpä ostamassa ostoslistalla olleen pidemmän lapionvarrenkin iltapalaravintolan naapurista puoli kymmenen aikaan illalla 🙂
Tämän jälkeen olikin edessä vain aamuaikaisella laivaan siirtyminen, kirjoittelen vielä erikseen meille uudesta FredOlsenin laivasta.
