Parin päivän ajan on media täällä täyttynyt surunvalitteluista ja uutisista manner-Espanjan myrskystä. Tällä hetkellä on 95 kuollutta, lähes kaikki Valencian seudulla, ja paljon ihmisiä kateissa. Espanjan itärannikolla toivotaan että huomenna pääsisivät kunnolla aloittamaan etsintä-ja pelastustyöt. Videot ja kuvat myrskystä ja tulvista on ihan käsittämättömiä, vastaavaa olen ehkä joskus nähnyt Väli-Amerikan suunnalta, aika hurjaa että tällaista voi tapahtua myös Espanjassa. Vettä on paikoin tullut pienessä ajassa 30 senttiä ja tuuli on ollut ihan kunnon myrsky. Kaduilla on paikoin vettä toista metriä ja autoja ajelehtii sinnetänne, osan katoille pelastautuneina ihmisiä. Surunvalittelut myös omalta osaltani tuolle suunnalle, täälläkin on kaikkialla liput puolitangossa tapahtuneen johdosta. Aineelliset vahingot on ihan valtavat, ihmishengistä puhumattakaan.
Me on saatu olla myrskyltä ihan rauhassa, luojan kiitos. Saatiin vähän sadetta muutamana päivänä ja tuuli suht kovaa. Nyt täällä on taas paistanut aurinko ja normaali talvisää on saapunut viileine iltoineen. Me saadaan huomenna tänne taas kovin odotettuja vieraita Suomesta, ja saarten välille luvataan jopa hyvinkin tyyntä merta kun menen Teneriffalle heitä vastaan. Toivotaan että tilanne helpottaa pian myös mantereella, eikä lisää uhreja tulisi!

Huh, täällä ei juurikaan tuosta myrskystä ole uutisoitu. Hurjalta kuulostaa. Täytyy toivoa, että tuollaiset ilmiöt eivät lisäänny.
Se on kyllä todella hurja! Toivoa sopii, mutta lisääntymään päin tuntuvat olevan kaikki ääri-ilmiöt ikäväkyllä.