Yhteenvetoa matkasta ja kotikuulumisia.

On ihanaa olla täällä taas. Tänään olen ollut kotona kaksi viikkoa -ei uskoisi, aika on mennyt kuin siivillä.

Tyytyväinen juuri kotiin palannut koira

Meidän vuokrakoti odotti ihan samannäköisenä kuin me se jätettiin. Meillä on niin hyvä diili että kesän ajalta ei jouduta maksamaan vuokraa, mutta se toki edellyttää että tyhjennetään ja siivotaan asunto niin että se on vuokraemännällä vapaasti käytettävissä. Joka kerta on yllättävän iso homma pakata kaikki romppeet, kuskata ne pariin eri varastoon ja siivota kämppä perinpohjin, ja palatessa toki sama toisinpäin, mutta on se ehdottomasti tuon säästetyn rahan väärti. Voisin väittää että se jopa mahdollistaa meidän Suomeen lähdön, vuokrat täällä eivät ole halpoja.

Joka kerta on ollut ihan yhtä ihanaa päästä tänne takaisin. Tähän taloon ja kylään on niin kotiutunut että koti-ikävä ehtii kyllä vaivata poissaolon aikana. On ollut ihanaa nauttia taas lämmöstä, ihastella vuori- ja merimaisemaa, nähdä täkäläisiä kavereita ja uida meressä. Uintia olen kaivannut tosi paljon, kun viime talvena ei säiden vuoksi uitu juuri laisinkaan. Nyt merivesi on lämmintä ja aallot kilttejä. Lämpöä on ollut päivisin plusmiinus 30 astetta, ja öisin viilenee lähelle 20 astetta. Siis ihan täydellistä! Toppi, sortsit ja sandaalit riittävät taas vuorokauden ympäri, pari kertaa olen aamulla laittanut t-paidan, mutta sitä lämpimämmät vaatteet ovat saaneet olla kaapissa.

Mangokausi on parhaimmillaan
Lempipuuni liekkipuu, Delonix regia (tämä kuuluu hernekasveihin ja sen jättimäisiä palkoja käytetään helistiminä ja koristeina)
Omat yrtit ovat taas alullaan…
Elokuussa saari on täynnä Espanjalaisia turisteja, nyt on jo hiljennyt.

Töitä on ollut aika kivasti, siihennähden että nyt on selvästi hiljaisempi aika alkamassa. Hetki saadaan nauttia täydellisistä säistä ja hiljaisesta saaresta, ennenkuin pohjoisen turistit alkavat saapua kuukauden-kahden päästä. Nyt olen lähinnä tarkistellut ja siivonnut tyhjillään olleita asuntoja kuokkavieraiden varalta -jos ei asunnoissa ole ihmisiä, niihin kyllä tulee muita asukkaita hyvin pian 🙂 Harvakseltaan saapuu toki myös uusia turisteja joille valmistelen asunnot. Samat kivat asiakkaat onneksi ovat edelleen täällä odottamassa.

Talonvaltaajia (torakoita) eräässä tyhjillään olleessa asunnossa -aina ei toki ole ihan tämännäköistä…

Jarmo on parhaillaan matkalla tänne, sitten meillä alkaa ihan normaali arki. Sitten jatkunee hommat myös omalla tontilla, nyt olen vain pistäytynyt siellä pikaisesti muutaman kerran, haaveilemassa pienen mandariinipuun hengissäselviämisestä helteessä…

Meidän (minun, siskoni ja Remun) matka tänne kesti tällä kertaa täydet 2 viikkoa. Haussa ei ollut nopein reitti, kun haluttiin mennä Balttian kautta ja nähdä muunmuassa Auschwitz ja Italia. Matka Ruotsin kautta olisi nopeampi, mutta aina jos mahdollista valitsen Balttian reitin joka on kaikinpuolin kivempi, ja myös halvempi. Nyt meille tuli Caddyn mittariin kaikkiaan 5200km. Lisäksi mentiin laivalla Helsingistä Tallinnaan, Huelvasta Teneriffalle ja Teneriffalta Gomeralle. Matka kaikkineen sujui hyvin. Tämä oli nyt yhdeksäs kerta kun meidän Caddy kiltisti kuljetti meidät läpi Euroopan, kelpo auto!

Ajopäiviä oli 10, joista parina päivänä ajettiin 600km, ja muina vähemmän. Yksi päivä vietettiin Italiassa ajamatta mihinkään, ja viimeiselle päivälle jätettiin selvästi lyhyempi matka. Tämä oli yhden kuskin taktiikalla varsin ok tahti, enkä kyllä pidempiä ajopäiviä haluaisi vaikka olisi miten monta kuskia. Maasta riippumatta moottoritiet ovat aika tylsiä, tällä tahdilla niitä voi myös jonkinverran välttää. Ajaminen on hurjan paljon mielekkäämpää kun maisemat ja tiet vaihtuu ja on katseltavaa, ei haittaa jos päivä on silloin vähän pidempi. Tällä kertaa etenkin Italiassa itä- ja länsireunat löydettiin ihan mielettömän hienot vuoristotiet ja -maisemat, eikä yhtään haittaa ettei silloin tarvitse myöskään maksaa kalliita motarimaksuja. Näistä kaikista on omat postauksensa tuolla aiemmin.

Dieselin hinta vaihteli, meidän tankkausten hintoja alla -motarin varrella ei taidettu tankata kertaakaan, muualla kun on yleensä halvempaa.

Eesti Märjamaa 1,88e

Liettua Saviečiai1,95e

Puola Wilamowise 7,99pln, eli 1,85e ja Nowogrodzka 8,10pln

Unkari Sopron 662ft eli 1,83e

Italia Istrana 2,029e

Ranska Nimes 2,199e

Espanja Cordoba 1,839e, Tortosa 1,709e

Itävallassa oli kalleinta, siellä ei tarvinnut onneksi tankata lainkaan. Halvinta oli Teneriffan Plenoil-asemalla, sieltä en ottanut kuittia talteen kun ei mennyt enää matkakuluihin vaan kotiajeluihin tuo tankkaus, 1,4 alkoi hinta -loppua en muista. Ihan halpaa ei ollut nyt diesel missään, sikäli huono reissuajankohta, tämän jälkeen on hinnat tulleet alaspäin. Teneriffalla hintaan vaikuttaa saarialennus.

Majoitusten kanssa meillä oli nyt hyvä säkä -ei yhtään epäonnistunutta, ja ennätysmäärä buffet-aamiaisia. Majoitusten hinnat vaihtelivat 46eurosta reiluun 80 euroon aamiaisineen kahdelta henkilöltä, osassa paikoista tuli koiramaksu päälle. Majoitukset varaan aina booking comista etukäteen, mahdollisimman ajoissa.

Published by Sanna

Syksyllä -22 jätin unelmieni hevostallin ja kodin Pirkkalaan, ja lähdin mieheni ja koirani kanssa kohti La Gomeran saarta. Tänne koitamme nyt rakentaa kokonaan uutta elämää.

Vastaa