Viime viikon loppupuolisko oltiin lomalla naapurisaarella La Palmalla. La Palma on jo parin aiemman vierailun pohjalta ollut suosikkisaareni tämän oman lisäksi, ja on sitä ehdottomasti edelleen!
Motivaattorina lähtöön toimi Batucada Fest, Festival international de percusion. Tapahtuma johon osallistui rumpuryhmiä kaikilta kanariansaarilta ja myös meidän kylän tiimi oli mukana. Batucadafestin ohella ehdittiin myös vähän katselemaan maisemia ja pikalomailemaan.
Lähdettiin torstai-aamuna ennen kukonlaulua, laiva lähti San Sebastianista klo 7 aamulla. Laivat täältä La Palmalle menevät hölmösti Teneriffan kautta, joka meille on ihan väärässä suunnassa, tämän koukkauksen kanssa laivamatka kestää 4 tuntia suuntaansa. Määränpäänä oli tällä kertaa Los Llanos de Aridane saaren länsilaidalla, jonne olisi ajanut satamasta 40minuuttia, jos siis olisi mennyt suorinta reittiä.
Vaikka meille tästä tapahtumasta vinkkailtiin jo viime keväänä, päätettiin lähteä kuitenkin niin myöhään ettei majoituksissa ollut enää paljoa valinnanvaraa. Löydettiin kuitenkin ihan huippupaikka, Casitas Rosheli. Paikka on alle 2km kaupungin keskustasta joten kävellen pääsi hyvin liikkumaan, mutta paluumatka oli kyllä aika rankka, kun viimeinen kilometri on aika jyrkkää ylämäkeä. Siitä hyvästä tosin näkymät ovat upeat; toiseen suuntaan näkyy vuoria, ja toiseen suuntaan kaupunki ja meri, ja niiden lisäksi vuonna -21 purkautunut tulivuorikin näkyy parvekkeelle tosi hyvin. Casitas Rosheli oli siisti ja kiva, ja harvinaista herkkua meille oli uima-allas pihassa, mihin pulahdin molempina vapaa-aamuina.





Muutamaan päivään sopi muutama maisemalenkki, Remu ja caddy olivat toki molemmat matkassa mukana. Teen näistä oman päivityksensä niin tämä ei mene ihan tukkoon hienoista kuvista.
Batucada-fest oli perjantaina ja lauantaina, molempina päivinä oli rumpaleille jotakin ohjelmaa jo päivällä, mutta me osallistuttiin vasta illalla niin ehdittiin lomailla muutakin. Perjantaina oli kahden Teneriffalaisen ison rumputiimin kaksintaistelu, joka oli varsin viihdyttävää seurattavaa. Sen jälkeen meille esitettiin sekä koitettiin opettaa capoeiraa, en ole varma kutsuisinko tuota taistelulajiksi vai tanssiksi 🙂 Viimeiseksi illalla meille soitti Sandungueros Band Mallorcalta, ihan menevä sekin.
Videolla alun kaksintaistelun alku, tästä se lähti:
Lauantai oli pääpäivä, päivällä oli kaikenlaisia ”työpajoja” rumpujen ja tanssin tiimoilta, mutta me saavuttiin taas paikalle vasta illalla. Alkuillasta kaikki rumpuryhmät kulkivat pätkän kaupungilla esittäen omaa ohjelmaansa, comparsa-karnevaalitanssiryhmien tanssiessa edellä. Tämän jälkeen kaikki ryhmät (joita taisi olla lähemmän 30!) esiintyivät vielä lavalla erikseen. Komean kuuloista oli kun välillä kaikki sadat rummut soivat yhtä aikaa samassa tahdissa. Illan oli päättänyt dj-bileilta, mutta me lähdettiin jo siinä kohtaa kiipeämään takaisin kotiin.




Rumpu on kyllä hieno soitin, eikä välttämättä kaipaa mitään muuta kaverikseen. Olen aina tykännyt näitä kuunnella, niiden tunnelma on niin hieno! Tämän reissun seurauksena taidettiin molemmat Jarmon kanssa lupautua mukaan meidän kylän batucada-tiimiin jota on viimeaikoina vaivannut väkipula. Harjoitukset alkanevat heti kun saavat tämän reissun jälkeen tarpeeksi huilattua 😀