Ihan hillitön rankkasade

Ei ollut kauaa se poutasää, mistä eilen kirjoitin… Myrskyn jälkeen – Pieni Talo Gomeralla

Aamulla sää oli ihan ok, ja sadevaroituksetkin päättymässä. Iltapäivällä aikalailla varoittamatta alkoi sellainen sade, että en ole tiennyt että niin lujaa voi sataa. Olin töissä hiukan ylempänä kylässä, ja taloon sisälle kuului vain jatkuva tosi kova jylinä, ja tuntui että lattia olisi tärissyt. Puhelin alkoi huutaa ihan julmetunmoista hälytystä, kun ”väestönsuojaus-varoitukset” osuivat omalle kohdalle.

Screenshot

Onneksi olin sisätiloissa suojassa, joten jatkoin töitä vielä hetken meteliä ihmetellen. Puhelimen hälytykset, kuin myös ihan hillitön sade, jatkuivat joten aloin tiedustella kyytiä kotiin -Jarmo oli ylempänä Aruressa töissä, taisiis kelin takia enää odottelemassa meidän autoa huollosta, joten sieltä olisi jokatapauksessa varoituksista huolimatta ajettava kotiinpäin. Sade jo vähän vähenikin ennen kotiin lähtöä, mutta koska täällä vuorten seassa sateen tuomat ongelmat eivät lopu sateen loppuessa, lähdettiin kotiin ihan viime tipassa: portaat joita olin aiemmin tullut ylös olivat muuttuneet koskeksi, mutta onneksi pääsin puikkelehtimaan yksityisen pihan läpi osittain niiden ohi. Tietä oltiin juuri sulkemassa kun ajettiin takaisin päätielle, ja myös päätiellä olivat poliisit kysymässä mihin oltiin menossa. Tiellä oli jo tuossa vaiheessa kiviä aikalailla jo tällä muutaman kilometrin matkalla, mutta vielä päästiin ohi toista kaistaa pitkin. Tässä vaiheessa jo oli koko päätie Aruresta alas suljettu, ja nyt illalla viimeisimmän tiedon mukaan se oli yhä suljettuna… Onneksi nyt meri oli yllättäen ok, joten San Sebastianista on tullut tänne ylimääräisiä laivavuoroja, kun ei tietä pitkin ole päässyt perille. Aikamoista!

Kuvassa portaat, eli täälläpäin tuo on katu.

Veden voima on kyllä ihan valtava. Tuossa meidän vieressä barrancossa on tie kadonnut ihan täysin useammastakin kohdasta. Vauriot ovat isoja, vaikea ajatella miten (ja milloin) ne voidaan korjata, etenkin kun vesi juoksee siitä varmasti vielä pitkään. Tuonkin tien päässä asuu ihmisiä ja myös majoittuu turisteja autoineen… Aika vähän on vielä näkynyt uutisia muista vaurioista, mutta eiköhän niitä riitä. Maanvyörymiä lienee odotettavissa vielä pitkään tällaisen sateen jälkeen. Lähimmässä mittauspisteessä mitattiin 75mm sadetta reilun tunnin aikana! Taisi olla aika paikallinen ilmiö näin rankkana, muita satunnaisia mittauspisteitä katseltuani ovat niissä määrät olleet vähän maltillisempia, vaikka isoja nekin. Meidän talo onneksi on hyvällä paikalla -ei olla ihan vuorenrinteellä, eikä myöskään barrancon pohjalla. Täällä on kaikki ok, voi vaan hämmästellä ympäristöä. Naapurin auton päälle muuten putosi parkissa ollessaan useampi iso kivi, ei selvinnyt ihan pikkuvaurioilla sekään.

Seison autotiellä, joka jatkuu tuossa virran toisella puolella…
Sama tie toisesta kohtaa
Autotietä tämäkin…

Toivottavasti vaelluspoluilla ei ole ollut ihmisiä, ja toivottavasti selvitään vain aineellisilla vahingoilla -polut olivat kyllä onneksi vielä suljettuina edellisen myräkän jäljiltä. Eivät nuo varoitukset täällä ihan turhia ole, vaikka eivät aina osuisikaan juuri omalle kohdalle.

Nyt on kyllä taas kivat maisemat, mutta pliis ei enempää tätä!

Sääennusteet lupaavat nyt poutaa, sopii toivoa että pitää paikkansa.

Published by Sanna

Syksyllä -22 jätin unelmieni hevostallin ja kodin Pirkkalaan, ja lähdin mieheni ja koirani kanssa kohti La Gomeran saarta. Tänne koitamme nyt rakentaa kokonaan uutta elämää.

2 comments on “Ihan hillitön rankkasade”

    1. Juu, tunnin maksimissaan oli tuo kunnon rankkasade, ennen ja jälkeenkin oli pientä ripottelua. Nyt on kaikki vesialtaat jo valuneet niin paljon ylikin, että riittäisi kyllä tosiaankin.

Vastaa