Matkalla Suomeen, ajopäivä 6: Saksaa, Turckheimista Altenauhun

Viimeinen varsinainen ajopäivä, 600km Ranskan rajalta pohjoiseen/koilliseen. Alunperin ajateltiin että olisi menty Salzburgin kautta, mutta 2004 vuosimallin autolla ei ole asiaa edes kaupungin kehäteille, saati lähemmäs. Epäilen ettei hankitusta lk4 ympäristötarrasta ole juuri hyötyä, onneksi se maksoi alle 5 euroa. Kaikkien Ranska-vastoinkäymisten jälkeen oli ihan kiva ajaa lyhintä tietä Saksan puolelle ja ilmaisille motareille.

Ajomatkaa oli sen verran että ajettiin kiltisti motaria pitkin lähes loppuun asti, vaikka on jo opittu että Saksassakin maisemat paranee heti pienemmälle tielle siirryttäessä. Tällä kertaa ei ihme kyllä törmätty ruuhkiinkaan niinkuin aina aiemmin, vaan Saksa kohteli meitä oikein hyvin. Evästä napattiin mennessä huolttikselta, yllättävän hyvin oli tarjolla lihattomiakain vaihtoehtoja ja ihan ok hintaan.

Kerrankin oltiin majapaikassa jo alkuillasta, mutta Altenau yllätti sillä, että meidän silmään tuo kauniiksi ylänkökyläksi mainostettu paikka oli aika vaatimaton ja hiljainen asuinalue keskellä ei mitään. Ensijärkytyksestä selvittyämme kylä alkoi vaikuttaa ihan kivalle: entinen kaivoskylä joka vaikutti aivan kuolleelle, saatiin kulkea ihan rauhassa pitkin ”pääkatua”, mutta yllätykseksi ravintolat olivat auki vaikkei asiakkaita ollutkaan. Luultavasti kesällä ja talvella tuolla on paljonkin turisteja kun kerran pikkuinen kylä on täynnä hotelleja, ravintoloita ja majataloja. Mainostavat itseään ”ilmastokohteena” missä on puhdas ilma ja luontoa. Suomalainen vaan pitää noita vähän turhan itsestäänselvänä asiana.

Meille nähtävyys, vaikkei varsinaisesti positiivinen sellainen, oli kuolleet kuusimetsät joita oli silmänkantamattomiin. Google tiesi kertoa että Harz-vuoriston seudulla tätä tuhoa levittää kirjanpainaja, joka tappaa järjestelmällisesti kuusimetsät ja leviää kovaa vauhtia. Aika karua katsottavaa.

Altenau

Tämän jälkeen on matkaa 350km Travemundeen, mistä lähtee meidän laiva Suomeen.

Published by Sanna

Syksyllä -22 jätin unelmieni hevostallin ja kodin Pirkkalaan, ja lähdin mieheni ja koirani kanssa kohti La Gomeran saarta. Tänne koitamme nyt rakentaa kokonaan uutta elämää.

One comment on “Matkalla Suomeen, ajopäivä 6: Saksaa, Turckheimista Altenauhun”

Vastaa