Kirjoitin jo viime viikolla vähän meidän La Palman matkasta, nyt seuraa jatkoa tälle: Loma La Palmalla – Pieni Talo Gomeralla
Perjantaina herättiin saaren eteläpäästä ja lähdettiin ajelemaan länsireunaa kohti pohjoista. Puolivälissä matkaa saavuttiin Tazacorten alueelle, missä tulivuorenpurkaus teki tuhojaan vuonna -21. Tuo Cumbre Viejan purkaus oli tuhoisin ja pisimpään kestänyt (85vrk) La Palman historiassa niin pitkälle kuin on tiedossa: laava peitti alleen yli 1000hehtaaria maata, tuhosi yli 3000 rakennusta ja hääti kodeistaan väliaikaisesti yli 7000 ihmistä. Alue on vieläkin vaikuttava: valtavat alueet ovat laavan peitossa. Matkan varrella nähtiin muutama laavan seasta esiinkaivettu talo ja useita edelleen laavan peitossa olevia teitä, joskin muutama esiinkaivettukin pätkä. Edelleen alueella työt jatkuivat, ja työtä tuossa kyllä riittää. Purkaus muodosti myös 43 hehtaaria uutta maaperää laavan valuessa mereen. Nämä alueet ovat nyt valtion omaisuutta ja pikkuhiljaa luonto alkanee niillä elpyä -jotkin endeemiset lajit pärjäävät hyvin laavakiven seassa, ja entisille tulivuorenpurkausalueille on perustettu myöhemmin ainakin valtavia kanarianbanaanifarmeja.
Aikamme laava-alueita hämmästeltyämme jatkoimme matkaa muutaman pikkukylän kautta Puntagordaan. Maisemat La Palmalla ovat tosi vaihtelevia ja kauniita, vaikka ollaankin vuoristoa päästy katselemaan myös La Gomeralla.
Puntagordassa meitä odotti 300 vuotta vanha, hienosti kunnostettu kanarialaistalo rinteellä ihan omassa rauhassaan. Paikka oli paljon hienompi kuin uskallettiin odottaa, ihan nappivalinta! Merinäköalakin olisi ollut, mutta calima peitti sen aika tehokkaasti. Ensimmäinen iltapäivä ja ilta ihan vaan vietettiin lomaa ”kotona”, maisemaa ihaillen ja rentoutuen.
Seuraavana päivänä käytiin ensin Remun kanssa mainiolla maisemalenkillä omalla kylällä:
Tämän jälkeen lähdettiin etsimään uimarantaa, kun helteestä huolimatta ei oltu vielä päästy veteen ollenkaan tällä reissulla. Ensimmäiseen uimarannaksi merkittyyn rantaan ajettiin aika kauan pienenpientä mutkatietä autolla, ja kun tien päättyessä matkaa alaspäin merelle oli vielä paljon, päätettiin kääntyä takaisin. Tuolla pohjoispuolella saarta kun ei ole kovin todennäköistä päästä kuitenkaan turvallisesti uimaan, päätettiin että patikointia -etenkin takaisin ylös tullessa- olisi tähän hetkeen ja helteeseen liikaa. Muutettiin suunnitelmaa ja lähdettiin kohti Puntagordan satamanrantaa jota meille oli suositeltu. Samankaltainen tilanne oli sielläkin, tien loppuessa matkaa alas oli vielä, mutta suositusten pohjalta lähdettiin silti alas rappuja (ei tullut laskettua, mutta paljon niitä oli!). Alhaalla ”satamassa” ei kyllä näkynyt satamaa, mutta luonnonallas siellä oli uimiseen, muuten aika riskialttiiden jyrkänteiden suojassa. Tällaisissa paikoissa Kanarialla sattuu aika-ajoin onnettomuuksia: jyrkänteisille rannoille, etenkään pohjoisessa ei ole asiaa mennä uimaan jos ei todella tiedä mitä tekee. Myös luonnonaltaissa saa olla tarkkana nousuveden ja isojen aaltojen aikana. Uiminen altaassa meiltä jäi väliin tällä kertaa, mutta paikka oli kyllä varsin näkemisen arvoinen: pitkin matkaa rappujen lähettyvillä oli mitä erikoisempia pikkuisia mökkejä ja luolataloja, ja paikoitellen tosi kaunista.
Tämän postauksen kuvamäärä alkaa näyttää siltä, että pitänee tehdä loppureissun vuoristo- ja kaupunkiosuudesta vielä ihan oma postauksensa ettei tämä paisu ihan valtavaksi.
Näyttääpä kivalta. Pakko jäädä odottamaan vuoristo- ja kaupunkiosuuksia. Tuonne tosiaan olisi kiva matkustaa.
Se on kyllä tosi monipuolinen ja hieno saari!