…ainakin meidän kokemana. Tosin meillähän on kokemusta vasta 4 talven ajalta, ja parilta aiemmin vierailun verran. Meidän täällä asuessa on talvet vaihdelleet tosi paljon. Ensimmäinen talvi oli aika hyvä, oli lämmintä suht koko talven, mutta satoikin välillä. Toinen talvi oli ihan kamala calimoiden kanssa: varmaankin puolet talvesta ilma oli täynnä hiekkapölyä, kevät- ja syystalven lämpötilat huitelivat vähänväliä yli 30 asteessa ja kuivuus oli ihan hurja koko sadekauden ajan. Viime talvi oli huomattavasti viileämpi, ja tämä talvi on viilein pitkään aikaan, myös paikallisten muistelemana.
Nyt on saatu sadetta paljon, mikä on tietenkin tosi hyvä asia. Pienemmät vesivarastoaltaat ovat täynnä ja isoimmatkin jo noin puolillaan, mitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Luonto on mielettömän vihreää jo tähän aikaan talvesta, keväästä tulee varmasti superhieno kukkaloistoineen, ja voisi kuvitella kukkimisen myös alkavan aiemmin kuin edellisinä vuosina.


Meidän makuun on kuitenkin liian kylmä. On tämä toki sitä kuivuutta ja kuumuutta parempi, mutta silti. Päivisin päästään yleensä yli 20 asteen, mutta usein on tuulista ja tuo tuuli tuntuu tosi kylmälle, ja öisin ja aamuisin on lämpötilat vaihdelleet 12-17 asteen välillä. Nämä lämpötilat ei oikein riitä tämän kämpän ”automaattilämmitykseen” -yleensä aurinko lämmittää päivällä ilman lisäksi kiviseinät, mutta nyt tuo lämpö on jäänyt sen verran vaisuksi että jo illalla on sisällä tosi viileää. Meillä on lämmityksenä pikkuinen ”pakkasvahti”patteri, joka on tähän asti riittänyt hyvin. Aiempina talvina sitä on käytetty viikon-pari sadekauden ajan, jos sitäkään, mutta nyt on tainnut patteri olla päällä joka ilta jo kuukauden. Sillä saa sisälämpötilan pysymään juuri yli 20 asteen illan ajan. Ohimennen mainiten, yhdessäkään turistiasunnossa joissa työni puolesta käyn, ei ole minkäänlaista lämmitystä. Osa toki saattaa olla vähän tiiviimpiä ja pitää paremmin päivän lämmön sisällä. Villasukat on silti täällä kylmillä kivilattioilla ihan ehdoton varuste!
Hiekkaranta meiltä lähti taas jo viime myrskyllä, tosin vielä on jäljellä vähän hiekkaa vedenrajassa joka tulee näkyviin aina laskuveden aikaan. Viikonloppuna käytiin uimassa, ekaa kertaa sitten joulun. 20-asteinen vesi tuntui ihan hurjan kylmälle, mutta kun sinne sai mentyä oli aalloissa uinti yhtä kivaa kuin aina. Aaltojen puolesta on myrskyjen välillä ollut oikein hyvääkin uimakeliä.


Rannassa on edelleen useimmiten lämmin, poikkeuksena viime lauantai jolloin vihdoin ehdin sinne päiväaikaan nauttimaan auringosta, ja laitoin Jarmolle viestin josko toisi toppatakin tullessaan, kun olikin niin pilvistä ja tuulista… 😀
Tulevalle viikonlopulle luvataan taas sadetta, muille päiville kohtalaista mahdollisuutta ja sunnuntaille 100%. Säiden lämpenemistä ei ole näköpiirissä, mutta pakkohan sen kohta on tapahtua, kai.
Täällä on lomaltapaluun jälkeen tehty töitä ja eletty hyvin perus-arkea. Koiranlenkitystä, kodinhoitoa, kissojenruokintaa, ja lauantaipitsaoluita. Onpa siinä sivussa myös varailtu majapaikkoja toukokuiselle matkalle kohti Suomea, niistä enemmän myöhemmin. On myös kierrelty kaikenlaisia hökkeleitä ja raunioita siitä omasta talosta haaveillen, mutta kovin huonosti sopii yhteen meidän rahavarat ja nykyinen hintataso täällä. Ei olla silti luovuttu toivosta löytää joku saatavilla oleva rakennelman aihio joskus jostakin.
Kevättä kohti!
Wau, on kyllä vehreää! Hyvä, että tulee sadetta. Tuo rannan lähteminen jaksaa aina hämmästyttää, mahtaako sellaista olla missään muualla?
Taitaa olla ainakin Kanarialla muuallakin, jos ei ole aallonmurtajia. Ainakin El Hierrolla juuri katseltiin hiekkarannoiksi karttaan merkittyjä rantoja, joissa ei ollut hiekasta tietoakaan. Ja juu, ilmiö jaksaa kyllä itseäkin hämmästyttää edelleen.