Syksy etenee – lähtö lähenee

Eilen allekirjoitettiin vuokrasopimus tilan vuokraajien kanssa, ja toissapäivänä kävivät kiinteistönvälitysfirman kuvaajat kuvaamassa meidän kotia. Ensi viikolla lienee paikka jo myynnissä op-kotien listoilla. Mielenkiinnolla odotan millaisin silmin vieras kuvaaja ja kiinteistönvälittäjä tämän paikan näkevät. Omasta mielestä kun tämä on tietenkin niin hurjan ihana, vaikkei nykyaikaisen valkoinen ja kliininen olekaan -itse en sellaisessa tosin haluaisi asuakaan.

Lähtö on siis viimeistään 29.9.

Paljon on vielä sitä ennen tehtävää. Hevosia on edelleen tontilla monta, useimpien suunnitelmat ovat onneksi jo selvillä, muttei kaikkien. Tavaran määrä talossa, tallissa ja pihassa on edelleen ihan valtava, vaikka sen haalimista on muka koitettu välttääkin ja aika paljon on jo viety eteenpäin. Pientä tehtävää on vielä talossa ja tallissa jotta uusien asukkaiden olisi täällä hyvä alkaa asumaan, ja toki talon ja tallin tyhjennys ja siivous, laitumien purku ja muut vastaavat hommat ottavat myös aikansa. Hommaa on myös vielä tulevien kesien järjestelemisen kanssa, ja jossain kohtaa pitäisi myös jatkaa reissun suunnittelua.

Aika moni on kysynyt mille reissuun lähtö tuntuu, ja joka kerta kysymys tulee ihan puskista. Ei ole edelleenkään juuri tulevaa ehtinyt miettimään, kun arjen (ja vähän muunkin ajan) täyttää vielä työt, edellämainitut järjestelyt ja kaikki lähdön vaatimat mietinnät täällä kotimaassa. Stressin määrä tuntuu olevan vakio, eikä ainakaan vielä ole näkynyt vähenemisen merkkejä. Aamulehdestä tänään luin että mulle tuntematon bändi aloitti keikkansa biisillä ”Pakko relaa ennenkuin mä delaan” vai miten se meni. Pitänee tutustua biisiin että voin sitä tapailla sitten kun lähdön hetki koittaa. Sitä ennen keksin vielä monenmonta stressattavaa asiaa.

Published by Sanna

Syksyllä -22 jätin unelmieni hevostallin ja kodin Pirkkalaan, ja lähdin mieheni ja koirani kanssa kohti La Gomeran saarta. Tänne koitamme nyt rakentaa kokonaan uutta elämää.

4 comments on “Syksy etenee – lähtö lähenee”

  1. Tämä on niin mielenkiintoista luettavaa, että pitää palata vielä uudemman kerran lukemaan noita vanhempia julkaisujasi.

  2. Se on kyllä mielenkiintoista tietää, mitä kiinteistövälityksen ammattilainen ajattelee omasta kodista, he kuitenkin osaavat katsoa asuntoja ihan eri näkökulmasta. Uskon että saatte hyvän hinnan teidän nykyisestä asunnosta, meidätkin pääsi Vaasan kodin myyntihinta yllättämään. Toivotan onnea ja menestystä uuteen elämänvaiheeseen!

Vastaa