Tänään piti lähteä lähivuorelle vaeltamaan, mutta aamulla yön myrskytuulen kuuntelun jälkeen, herättiin ihan hirmu kovaan tuuleen. Sääennuste lupasi naapuriin Teneriffalle ukkostakin. Näinollen ei houkuttanut lähtö useammaksi tunniksi paljaalle vuorenrinteelle ja asiaa aprikoidessa kello eteni jo niin, ettei koiran kanssa olisi voinut enää lähteä niin pitkäksi ajaksi aurinkoon.
Lähdettiin sitten toiselle puolelle kaupunkia ajatuksena katsoa mistä pääsee ylös. Ajotie osoittautui liian kapeaksi ja näytti melkein sille että siitä lähtisi polku ylemmälle tielle. No, ei lähtenyt. Nousua kuitenkin riitti, maa oli tosi pettävää ja nelivedolla sai mennä aika ison osan matkaa… Takaisinkaan ei olisi voinut enää kääntyä kun ei lähes pystysuoria pettäviä pätkiä olisi millään päässyt enää alas. Useamman kerran kadutti reittivalinta mutta ylös päästiin, Remuparka taisteli urhoollisesti mukana.
Ylhäällä oli onneksi sopivasti varjoa tien reunassa, ja löydettiin vahingossa myös reitti majakalle mistä oli ihan huikeat maisemat alas merelle. Kannatti siis kiroilla rinteessä. Koin myös elämäni ehdottomasti kovimman tuulen maanpinnalla seistessä, ei mitään tietoa paljonko tuuli mutta hetkittäin kävi mielessä että lähtee kohta oikeasti tuulen mukaan, korkein kohta jäi käymättä meiltä kaikilta. Olo oli kuin lentokoneen avoimella ovella 😀 Kuvaaminen myös jäi vähän taka-alalle mutta paikka oli hieno. Reittiä en välttämättä suosittele, mutta San Cristobalin majakalle pääsee myös tietä pitkin.
Huomenna uusi yritys lähteä vuorelle vaeltamaan, ihan polkuja pitkin. Jos vaan päästään ajoissa ylös, kuuma ja tyyni päivä tulossa.
