Muutama päivä on nyt asusteltu täällä, ja hyvälle vaikuttaa. Annettiin vähän lisäaikaa itsellemme kotiutumiselle ja paikkoihin sekä uuteen elämään tutustumiseen; päivät on menneet lähinnä ulkoillessa ja lähiympäristöä kierrellessä, vähän on toki koitettu siinä ohessa myös miettiä asioita eteenpäinkin. Ensi tiistaina saadaan tönäistyä NIE-asiaa (nie=ns. ulkomaalaisen henkilötunnus espanjassa) eteenpäin, ja kun se saadaan kuntoon, helpottuu moni asia.
Paikka on kyllä niin mielettömän hieno, tekemistä ja katseltavaa täällä riittäisi vaikka kuinka, ja sää on niin ihana että aika menisi ihan vain ollessakin.
Tiistaina lähdettiin kävelyreitille kanjonin pohjaa pitkin läheiselle vesiputoukselle. Karttaan se oli merkitty helpoksi reitiksi, joka kyllä oli melko huono arvio. Taisi olla maastollisesti haastavin reitti mitä täällä on menty, vaikkei korkeuserot olleetkaan huimat. Välillä mentiin ihan kunnon pusikossa, välillä joenpohjan kiviä pitkin, välillä oli nousuja tai laskuja liukkaalla kalliolla niin että koiran puolesta hirvitti (nämä jäivät kuvaamatta kun oli puhelin visusti piilossa..). Yhdessä nousussa oli köysikin apuna mutta Remu ei osannut sitä käyttää niin tuupattiin takapuolesta kalliota ylös. Perille päästiin, ja takaisinkin vielä ehjänä, mutta aika monta kertaa mennessä luulin että ollaan eksytty reitiltä. Jälkeenpäin ajateltuna kuitenkin ihan antoisa n. kolmen tunnin lenkki sekin. Putous itsessään oli ihan hieno, mutten ole ihan varma oliko vaivan väärti.
Illalla käveltiin rantaan uimaan. Täällä rannalla ei ole aallonmurtajia (paitsi pienemmällä rannalla sataman takana) joten aaltoja on. Alkuun elävämpi vesi tuntui taas oudolle, mutta kun uimaan pääsee, on se vaan komeaa lillua aalloissa. Merivesi on vielä tosi lämmintä, huomattavasti lämpimämpää kun on suomen järvivesi ollut ne harvat kerrat kun sinne olen päässyt viime kesinä.
Sen verran komeaa touhua oli, että oli pakko mennä myös seuraavana päivänä rannalle, kun ensin oli hoidettu aikamme asioita kotona: pyykkiä, pankkiasioita, ruokakauppaa, kodin järjestelyä jne. Jarmo asensi myös meille yhteen ikkunaan ötökkäverkon niin voi pitää huolettomammin ikkunaa auki. Täällä on useampi asia, joita en ymmärrä miksei yleensä käytetä: Tiskiharja (pesusieni ei vaan yhtään sovi tiskaukseen..), pussilakana (etenkin tämä!), ötökkäverkot ikkunoissa, heijastimet. Meillä on näitä kaikkia nyt mukana, mutta muuten niitä ei kyllä täällä näy.
Torstaina herättiin ennen auringonnousua tavoitteena kiivetä toiselle kylää reunustavista vuorista, pohjoispuolelle Risco De La Mericalle. Kun päästiin ensin polun aloituspisteeseen joka on aika lähellä rantaa, olikin loppureitti aikalailla pelkkää mäkeä. Polku oli nyt oikein hyvä, ja oli tosi kiva todeta miten nopeasti kroppa on tottunut mäkiseen maastoon kun ei nousu tuntunut hirmu raskaalle. Nousua oli 600m, ja yhtämittaa kiivettynä se olisi vielä viikko sitten hapottanut jalat huolella. Matkaa kertyi edestakaisin vajaa 8km, mutta lähes neljä tuntia siihen saatiin kulumaan, kylläkin muutamalla näköalatauolla. Aurinko paistaa tämän puolen rinteeseen koko päivän, mutta ajoissa lähtien päästiin melkein huipulle asti ennenkuin aurinko tuli esiin toisen vuoren takaa. Huipulla ei myöskään ollut liian kuuma, mutta aika läkähtynyttä porukka silti oli kun kotiin päästiin.
Maisemat huipulta (merenpinnasta reilu 700m) olivat upeat. Näkymä oli hyvä Valle Gran Reyhin, ja toisella puolella oli jyrkkä pudotus mereen ja näkymät sekä La Palman että El Hierron saarille. Ylhäällä ei ollut muita kuin me, ja hiljaisuutta huikeassa maisemassa on kyllä hieno kuunnella. Jos joku tietää mikä iso lintu näyttää lentäessään haukalle ja sanoo ”honk honk” isoon ääneen, voi kertoa -en ihan vielä tiedä millä sanalla hakisin googlesta…
Tämä vaellus on kyllä mielestäni ihan must jokaiselle täällä päin tallustelevalle, mutta jos tänne lähtee heti ekana päivänä, voi kyllä tulla jalat kipeäksi.
Illaksi on tarkoitus kävellä rannalle kuuntelemaan aaltoja ja rumpuja, tämä yhdistelmä jäi isosti mieleen viime talvesta kun täällä saatiin viettää pari iltaa.
