Onnistunut elämänmuutos

Viime viikkoina täällä on tullut harmiteltua viileämpää keliä, lisääntynyttä ihmismäärää ja byrokratian hitautta.

Tänään kuitenkin taas töihin kohti rantaa kävellessä iski kunnolla tajuntaan se, miten etuoikeutettua on saada olla täällä. Lämmintä, kaunista ja linnunlaulua ympärillä kävelin kohti merta ja mieluisaa, kevyttä työpäivää. Stressin määrä on entiseen elämään verrattuna minimaalinen, samoin räntä ja talvi loistaa poissaolollaan. Töitä on paljon vähemmän -joskin sitä myöden toki tulojakin, mutta on näillä pärjätty kun ei törsätä 🙂

Tiivistettynä: erittäin onnistunut elämänmuutos, kelpaa olla.

Vielä kun jossain vaiheessa saadaan Suomen pään velvollisuuksia vähenemään (=tila myytyä) ja oma pesä täältä hankittua niin on elämä aika hyvällä mallilla.

laakso
vuoristo

Olen oppinut pitämään työstänikin yllättävän paljon. Siivoushommat olivat nuorena opiskeluiden ohessa välttämätön paha rahan saamiseksi, ja niin kuvittelin sen olevan täälläkin. Täällä kuitenkin aurinko, lämpö ja kaunis ympäristö muuttavat asiaa tosi paljon, ja koen tosi mielekkäänä nähdä erilaisia toinen toistaan hienompia asuntoja, ja koittaa saada niistä mahdollisimman siistejä ja hienoja uusille niihin saapuville matkaajille. Siivoan siis huviloita, asuntoja ja vastaavia majoitustiloja turisteille edellisten lähdettyä, ennen seuraavien saapumista. Tähän asti olen työskennellyt parille yksityiselle majoittajalle, ja nyt aloitin työt siivousfirmalle joka hoitaa suurta määrää tämän kaupungin majoitustiloista. Työ on motivoivaa ja itsenäistä ja sitä on nyt tarjolla juuri sopivasti -ensi viikosta pitäisi olla hallussa autonomo eli toiminimeä vastaava yritys, jonka kautta laskutan työni. Näin voin itse vaikuttaa siihen mitä, milloin ja miten paljon teen. Voipi olla että ensi viikolla kirjoittelen taas byrokratian kiemuroista tännekin, niitä on riittänyt. Mutta edetään ja opitaan niistäkin koko ajan.

Eilen oli kunnon sadepäivä. Ajettiin San Sebastianiin jossa saatiin certificado electronicot yrityksen perustamista ja sähköistä asioiden hoitamista varten. Ajokeli oli aikamoinen, näkyvyyttä oli välillä muutama metri, välillä vähän enemmän. Sai ajaa normaaliakin hitaammin että ehtii bongata mahdolliset tielle pudonneet kivet, mutta onneksi ei ollut kiire. Tämä on muuten myös ihan mielettömän hieno asia tässä elämänmuutoksessa -tosi harvoin on kiire!

Kaupunginvaihdos osui taas sikäli hyvin, että päästiin asioille sekä lenkille ilman sadetta.

sadetta
Ajomaisema menomatkalla
vesiputous
Paluumatkan varrella bongattu vesiputous

Aamulla herätessä oli kylmyysennätys.

Taivas oli kuitenkin tänään taas pilvetön ja päiväksi tuli vallan kesä. Kaikissa uomissa virtasi vesi, ja jokainen paikallinen jolla on puutarhaa, tuntui olevan puutarhahommissa. Kyllä se kevät siis oikeasti on tulossa! Pitäisi taas joku päivä ehtiä sekä rannalle (ehkä uimaankin?) että vaeltamaan, nämä harrastukset on vähän jääneet asioiden hoitamisen ja töiden jalkoihin.

Published by Sanna

Syksyllä -22 jätin unelmieni hevostallin ja kodin Pirkkalaan, ja lähdin mieheni ja koirani kanssa kohti La Gomeran saarta. Tänne koitamme nyt rakentaa kokonaan uutta elämää.

2 comments on “Onnistunut elämänmuutos”

  1. Kyllähän noissa maisemissa varmasti kelpa tehdä töitä, näyttää kyllä oikein hienolta! Mukava kuulla, että elämä hymyilee! Tuo vesiputous ympäröivine vehreiden maisemien kanssa näyttää muuten todella hienolta! Jotenkin La Gomera vaikuttaa muuten niin vehreältä, niin voisi saaria ajatella olevan enemmänkin.

    1. Täällä tuo korkeampi keskiosa on hurjan vehreä läpi vuoden. Etelärannikko on osin karumpaa niinkuin muillakin Kanariansaarilla, ja kesällä kuivuus vaivaa. Kaunista silti kaikkialla!

Vastaa