Vaeltamassa El Cedrossa

Torstaina pidettiin Jarmon kanssa yhteinen vapaapäivä ja lähdettiin vaeltamaan pitkästä aikaa ihan uusiin maisemiin. Hermiguassa saaren pohjoispuolella (sama paikka missä meidän piti täällä alkuun asua..) on El Cedro, jossa on Kanarian korkein vesiputous, 135m. Tuo on houkutellut jo pidempään mutta ensin ”talviset” kelit lykkäsivät korkeammalle metsään lähtöä ja sittemmin ei viitsitty junnujen kanssa tänne lähteä kun ei reitin rankkuudesta ollut tietoa. Nyt oli varmasti juuri hyvä aika tälle reitille; on ihanan kesäisen lämmintä, muttei vielä liian kuivaa. Tämä vesiputous tosin on ainoa Gomeralla jossa vesi virtaa vuoden ympäri.

Reitti oli tälläkin kertaa upea! Monta tosi hienoa maisemaa ihasteltavaksi. Matkan pituus oli reilun 7km ja nousua sekä laskua n.600m suuntaansa. Tuo nousu vaan oli taas yllättävän raskas ollessaan aikalailla yhteenmenoon ja välillä hyvinkin jyrkkä. Hiukan tuntui jaloissa ettei tällaisia lenkkejä ole hetkeen tehty, kun jossain vaiheessa näihin jo ehti tottuakin… Vaihtelevat maisemat kuitenkin korvasivat vaivan ruhtinaallisesti.

Kierrettiin lenkki vastapäivään niin, että lähdettiin tuon alimman p-merkin kohdalta. Heti alkuun päästiin kulkemaan joen vartta missä oli ihanan vihreää ja kukkaista maastoa, ja parikin pientä ihan superkaunista vesiputousta. Parin kilsan jälkeen kuljettiin hetki tienviertä, tämä oli onneksi nopeasti kävelty, ja sitten pientä soratietä jolta oli maisemat yli Hermiguan Teneriffalle.

Patoaltaan jälkeen reitti muuttui pieneksi poluksi ja kiipeäminen alkoi. Kiipeämisen varrelta näkyi välillä tuo korkea vesiputous mitä tänne tultiin katsomaan, mutta se näkyi huonosti ja oli aika pieni liru, vaikkei sateista kauaa olekaan. Sen sijaan pieni putous myös nousun varrella oli tosi kaunis ja näkemisen arvoinen (kuvassa). Itse korkeasta vesiputouksesta en ottanut edes kuvaa kun ei siinä mitään olisi näkynyt 🙂

Kun saatiin kiivettyä El Cedroon asti, oli loppumatka taas erilaista, korkeaa vanhaa metsää, jonka rinnettä laskeuduttiin alas vaikka kuinka kauan. Tosi kaunista taas, eikä valtava lintukonsertti huonontanut maisemaa yhtään. Mysteeriksi jäi mistä oli tullut keskelle metsää yksinäinen kana, mutta sinne se jäi kotkottamaan kun jatkettiin matkaa.

Reippaan tallustelun päälle palkittiin itsemme ravintolassa Hermiguassa, ja ajeltiin sitten saaren pohjoisrantaa pitkin kotiin. Los Terales-ravintola oli ihan kohtuuhintainen, ja annokset olivat vähintään omaperäisiä. Ihan ok paikka vaikkakin laskuun lisätty palvelumaksu meinasi kismittää, se kun ei täällä päin ole tapana. Ravintolan yhteydessä on Park Etnografico La Gomera, joten lienee turisteille suunnattu aika vahvasti koko ravintola. Puisto itsessään oli tietenkin kiinni, joten ei tarvinnut miettiä raaskiiko sinne maksaa sisään.

Paljon on edelleen meille tutkimatonta aluetta tälläkin saarella, pitää alkaa taas suunnittelemaan vaelluksia aina kun vaan mahdollista. Loppuviikko menee kuitenkin töissä, ja työpäivien välissä käydään lauantaina katsomassa mille näyttävät sardiinin hautajaiset, joihin päättyy aina täkäläiset karnevaalit.

Loppuun vielä kuva keskeltä saarta autotien vierustan kukkaloistosta -piti ihan pysäyttää auto kuvaa varten.