Alkaneen syksyn aikana on ehditty käydä parilla mainitsemisen arvoisella lenkillä: Vallehermosossa verryttelemässä vuoristolenkkeilyä, ja uudestaan oman kylän vesiputouksella.
Vesiputoukselle käveltiin pari vuotta sitten kun oltiin juuri tänne muutettu, ja silloin reitti oli pettymys. Muut ovat kuitenkin sitä niin kehuneet, että oli mentävä uudestaan tarkistamaan omaa mielipidettä. Ekalla reissulla suurin virhe oli etukäteisodotukset -meidän vaelluskartta oli merkinnyt polun jostain ihmeen syystä vihreäksi, eli helpoimmaksi mahdolliseksi. Pituuttahan reitillä on vain reilut 2km suuntaansa meiltä lähtiessä, rannasta sen pari kilometriä enemmän. Siispä varusteina oli lenkkarit ja ajatuksena lähinnä poiketa putousta katsomassa 🙂 Todellisuudessa tämä reitti on paikoitellen hyvinkin haastava maastoltaan, ja paljon on märkiä kohtia jotka vaativat vaelluskenkiä. (Edelliskäynnistä kirjoitelmaa täällä: Vaelluksia Valle Gran Reystä – Pieni Talo Gomeralla)
Nyt parin vuoden aikana turistimäärien lisäännyttyä, polku oli hyvin helppo löytää edelliskertaan verrattuna, ja kiertoteitäkin oli tarjolla useampia märimmille tai hankalammille kohdille. Maisemallisesti toki tuo märempi (lue:vihreämpi) reitti on kuitenkin näkemisen arvoinen.
Kaikkineen reitti oli nyt tosi hieno. Kun kaikkialla muualla on tosi kuivaa, toi tämä polku ihanaa vaihtelua vihreydellään, ja odotusten vastaisesti vettä oli koko ajan sekä purossa että putouksissa. Maastokaan ei ollut nyt kovin hankalaa mistään kohdin kun kengät oli paremmat ja myös luotto Remun maastokelpoisuuteen on parempi kuin pari vuotta sitten. Toki sen verran maastoilua tuo polku on että matka tuntuu huomattavasti pidemmälle kuin kaksi kilometriä. Putous oli hieno, kuten myös pari muuta matkalla (nyt ehkä myös odotukset olivat realistisemmat putouksen kokoon nähden).
Ajankohdaksi valittiin tämä syksyn hiljainen aika, polku on talvisin tosi suosittu enkä haluaisi sinne lähteä turistisesongin aikaan. Nytkin tuntui että vastaantulijoita oli ihan liikaa, vaikka eletään hiljaisinta kautta. Perillä putouksella oli kuitenkin hyvin tilaa istuskella, ja meillä oli niin hyvä ajoitus ettei meidän lisäksi paikalla ollut kuin yksi toinen pariskunta.
Viimeisissä kuvassa on vesiputous-reitin päätepiste. Putouksen koko ei ole hurja, matkan varrella on itseasiassa vuolaampiakin, mutta paikka itsessään on hieno; kaikkialla ympärillä on luolamaiset korkeat kallionseinämät, jotka vaan eivät mahtuneet kuvaan mitenkään päin.
Vallehermoso
Viikko sitten käytiin Vallehermosossa vuoristopolulla kuntoa testaamassa. Komoot:tiin jäi viime talvelta toteuttamatta useampi suunnitelma, ja tämä oli niistä kevyin, eli sopiva syksyn ekaksi reitiksi. Pituus 7,6km, nousua ja laskua 440m/suunta ja aika-arvio vajaa 3h. Aamuun tuli taas sen verran säätöä että lähtö venyi aamupäivään, mikä ei kesäiselle vuoristolenkille ole kovinkaan hyvä. Luvattiin kuitenkin pilvistä keliä mikä onneksi hikisen alkunousun jälkeen toteutuikin, muuten olisi kyllä ollut ihan liian kuuma kiivetä koko lenkki paisteessa. Maisemathan näillä lenkeillä on aina hienot, meni minne tahansa, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta. Ei mitään kovin mullistavaa mutta kaunista kaikessa kuivuudessaankin, ja nähtiin kuitenkin ihan ennennäkemätön kanjoni. Rinnettä ylös kiivetessä huomasi kyllä ettei tällaista lenkkeilyä ole hetkeen harrastettu, ja lenkin vaativuus oli kyllä varsin sopiva -saa totutella jatkuvaan kiipeämiseen vielä toisenkin kerran ennen pidempiä lenkkejä 🙂 Alla jokunen maisemakuva kierrokselta.
Kauniin näköisiä reittejä molemmat. Tuli itse asiassa itsellenikin olo, että pitäisi varmaan vielä nauttia näistä lämpimistä syksyn viimeisistä päivistä ja lähteä jonnekin luontoon – vaikka nyt juuri onkin varsin sateista.
Kyllä, Suomessa kannattaa kyllä napata talteen kaikki vähänkään kauniit syyspäivät, eiköhän niitä vielä tule 🙂