Kirjoittelu jäi taas pienelle tauolle; takana on reilut pari viikkoa täällä junnuvahvistusten kanssa; joululoma, pari Teneriffalla käyntiä, vuodenvaihde, kuudennen päivän fiestat ja aika monta erilaista joulu- tai muuta vastaavaa konserttia.
Säät on olleet hyvinkin talvisia täkäläisittäin; aamuisin on ollut viittätoista astetta, päivällä kun vihdoin lämpiää, on 20-25 astetta. Keskellä saarta on useampana aamuna ollut maa kuurassa. Sateita ei silti jouluaatonaaton jälkeen saatu satunnaisia lyhyitä kuuroja enempää. Uimavesi jäähtyi myös tuulten ja viileän kelin myötä 21 asteeseen, mikä on toki valtamerelle huomattavasti normaalimpi ja perempi lukema kuin se 25 astetta, mutta hirvittää silti herkkänahkaisempaa uimaria 🙂
Uintikerrat joululomalla jäivät kahteen, sen jälkeen oli joko liian tuulista tai viileää meille nössömmille uimareille, ja vuoden alkuun onnistuttiin nappaamaan vielä flunssakin uimisen esteeksi. Välillä on ollut tarjolla sellaisia aaltoja, että ovat komeaa katseltavaa, mutta taas toivoisi että jokin taho tiedottaisi turisteille uimisen vaaroista meren ollessa raju. Hämmästyttävää on se, että tänä talvena meillä on normaalista poiketen edelleen hiekkaranta tallella, vaikka tuulista keliä ja isoja aaltoja on kyllä piisannut. Hyvä niin, se on erittäin kiva olemassa -saa nähdä saadaanko tällä kertaa jostain syystä pitää se koko talven ajan.



Pidemmillä vaelluksilla tai retkillä ei olla nyt käyty mutta metsässä lenkillä kylläkin, ja kertaalleen myös Santa Claran kissa- ja kanapopulaatiota morjestamassa ja sen ainutlaatuisia maisemia ihailemassa. Käytiin myös uudelleen ihmettelemässä Aruren hylättyä sikalaa. Tallentelen tänne näistä muutaman kuvan myöhemmin, ettei tämä päivitys paisu ihan älyttömäksi.
Myös kaikenlaista kulttuuritarjontaa on piisannut. Joulutorilla (joka loogisesti oli heti joulun jälkeen…) käytiin kuuntelemassa Canchanfunkia joka soitti illalla siihen asti kunnes yltyvä tuuli heitti osan joulutorin teltoista ilmaan 🙂 Onneksi eivät osuneet keneenkään, mutta tapahtuma taisi kyllä päättyä siihen.
Vuodenvaihteen kunniaksi oltiin koko porukka Gomera Loungessa kuuntelemassa suosikkibändi Latin Flamenco Projectia. Sen jälkeen ajoin pikavauhtia kotiin viettämään puoltayötä paukkuaran koiran kanssa, loppuporukka jäi kylille vaihtamaan vuotta torin teltan fiestamusiikin ja ilotulituksen (kuulemma vaatimattoman sellaisen) pariin, mistä hain heidät kotiin vuoden vaihduttua. Koira olisi kyllä ihan hyvin pärjännyt yksinkin; täällä paukkuu vain viralliset ilotulitukset max vartin ajan vuoden vaihtuessa, eikä meille kotiin kuulunut kuin muutama etäinen paukahdus. Millähän saataisiin sama systeemi Suomeenkin? (tosin täällä tämä paukkeen puute kyllä korvautuu tuplana fiestojen yhteydessä..)
4.1. käytiin lauantaiseen tapaan syömässä rannassa, ja jäätiin hetkeksi kuuntelemaan Gran Canarialaista Los Gofiones-bändiä (ks. video alla). Ihanan iloista seurattavaa!
6.1. on täällä joulun ”pääpäivä”.
5.1. saapuvat 3 kuningasta (ts tietäjää) kulkueineen, ja seuraavana aamuna lapset saavat heiltä lahjansa. Loppiaisena oli taas täällä ”meidän” kirkolla fiestat Virgen de los Reyesin kunniaksi. Päivällä patsas kannettiin kulkueen ja ilotulitteiden saattamana alemmalta kirkolta tänne ylemmäs kotikappeliinsa meidän naapuriin, joskin itse olin silloin töissä ja Jarmo lasten kanssa ulkoiluttamassa Remua paukkeen ulottumattomissa. Ennen kolmea iltapäivällä kirkolla aloitti ensimmäinen bändi soittonsa, ja kolmen bändin voimin meno jatkui puoleen yöhön asti. Käytiin pari kertaa paikalla kuuntelemassa, ja 1/4 meistä myös vähän tanssimassa. On vaan aina yhtä absurdia olla kirkon juhlissa, missä kirkon ovet ovat auki ja aina jokunen ihminen penkeissä hiljaa istumassa, samalla kun bändit soittavat ihan täysiä, kansa tanssii ja mojito-kojuille piisaa jonoa. Illan pimetessä oli taas ihan kunnon ilotulitus, huomattavasti isompi kuin vuodenvaihteessa. Remu selvisi siitä ihmeen hyvin, kotona oli kai sopivaa seuraa lohduttamassa.


Nyt jatketaan arkea taas omin voimin kahdestaan hetken aikaa, kunhan vaan flunssan rippeet ymmärtäisivät poistua.
Alla vielä pari kuvaa Teneriffan visiiteiltä, nyt ei siellä käyty kuin ruokakaupoissa, tankilla ja lentokentällä.


Tuo onkin mielenkiintoista, että on vain viralliset ilotulitukset. Jotenkin olisi kuvitellut, että ei olisi näin. Toisaalta, näinhän se menee myös Sydneyssä ja ainakin parissa paikassa Etelä-Amerikassa.
Hyvää alkanutta vuotta!
On kyllä hyvä systeemi, täällä ei ole raketteja myynnissä missään -saisi olla niin kaikkialla jos minulta kysyttäisiin 🙂
Kiitos, samoin!