Lasten joululomalla käytiin uudestaan ihmettelemässä Santa Claran eläimiä ja maisemia, ja Aruren hylättyä sikalaa. Molemmissa on käyty Jarmon kanssa kahdestaan viime keväänä, mutta molemmissa myös riittää ihmeteltävää useammallekin kerralle.
Santa Claraan on ajomatkaa jonkin verran (vajaa tunti Valle Gran Reystä), mutta maisemat matkalla ovat komeat ja loppumatkan kapea pikkutie ihan ajelun väärti. Enemmän olen tästä kohteesta kirjoitellut täällä: Maaseutumatkailua – Pieni Talo Gomeralla
Kirkolla vastassa ovat sulassa sovussa kissat, kanat, kukot ja tiput. Tällä kertaa eväspaikalla oli ihmisiä ja tuli oli grillissä valmiina, hiukan harmitti ettei hoksattu ottaa mukaan mitään kypsennettävää. Linnuille ja kissoille on paikalla ruokaa jota niille voi antaa jos vaikuttavat nälkäisille. Hetki vietettiin eläimiä ihastellen ennenkuin jatkettiin matkaa; kun kappelin luota lähtee kävelemään eteenpäin kohti pohjoisrannikkoa, on vastassa upeita maisemia ja mitä erikoisempia maalajeja ja -muotoja. Jo tunnin lenkillä ehtii nähdä monenlaista maisemaa, vaikkakin näkemisen arvoiset maisemat jatkuvat niin ettei takaisin malttaisi kääntyä ollenkaan.



Toisen kerran käytiin lenkillä Aruren hylätyllä sikalalla. Meiltä on sinne sopivan lyhyt ajomatka, ja kun auton jättää asfalttitien varteen tulee tuosta sopiva n.tunnin lenkki. Perillä jaksaa ihmetellä miten tuokin valtava laitos on rakennettu lähes valmiiksi laitteineen kaikkkineen, ennenkuin lupaongelmat ovat pysäyttäneet hankkeen. Onneksi -yhtään tehotuotantolaitosta ei täällä näy enkä itse niitä osaa kaivatakaan. Nyt tilat ovat myrskyjen runtelemat ja seinät graffittien peitossa, osa on tosi hienoja ja tähän paikkaan ne tuntuvat sopivat tosi paljon paremmin kuin elävät eläimet.




Nykyhetkestä sen verran että pitkästä aikaa satoi eilen vettä, jopa ihan reilusti; meillä vähän yli sentin ja ylempänä parhaimmillaan yli 4 senttiä! Tänään aamulla satoi vielä lisää, vain millejä mutta kuitenkin, ja sade-ennuste jatkuu vielä ainakin huomisen ajan. Sen enempää ei ole luvattua myrskyä täällä näkynyt (onneksi!), mutta sade oli taas enemmän kuin tervetullut. Kevättä odotellessa: öisin on edelleen noin viittätoista astetta ja päivisinkin vain juuri yli 20.
Hiekkaranta meillä on ihme kyllä edelleenkin, tai ainakin oli vielä eilen, mutta nyt sen on jokatalviseen tapaan vallanneet Portugalinsotalaivat (Portugalinsotalaiva – Wikipedia). Uimasäitä odotellessa; kunhan köhä, otukset ja kylmyys poistuvat, koitetaan taas sitten ihmetellä miten kylmää vedestä tulikaan tällä aikaa…
Aikamoista, hylätty sikala! Mitenkähän tuo oikein on mennyt, että kuka tuollaiseen lähtee investoimaan, jos luvat ei ole kunnossa? Toivottavasti yrittäjillä on asiat hyvin!
Tähän investoi aikanaan ihan kunta, ja saarihallituksen rahoituksella… eli yksityisyrittäjien rahoja ei tähän mennyt. Kaatui noin loppuvaiheessa siihen ettei jätevesien/lietteen käsittelyä ollut järjestetty oikein mitenkään, eli kaikin puolin hyvä että kaatui, mutta olishan tuolla miljoonalla voinut kai muutakin tehdä…