Lämpöä piisaa. Caliman piti edellisten ennusteiden mukaan hellittää jo viikonvaihteessa, mutta nyt kun katsoo ennustetta, se taitaa jatkua ikuisesti. Uutisten mukaan täällä taotaan nyt kyseenalaisia ennätyksiä niin calimajakson kuumuuden kanssa vuodenaikaan nähden, kuin myös jakson keston kanssa, loppua kun ei tosiaan vielä näy näin viikon jälkeen. Lämpöön on osin jo tottunutkin, mutta pidemmät vaellukset se toki estää ja vaikeuttaa myös nukkumista öisin huomattavasti. Tilannetta on tosin helpottanut se, että Suomessa on ollut lämmintä muutama hassu aste jos sitäkään, ja vettä ja tuulta kaiketi siihen päälle. Tuota miettiessä on calima alkanut aina tuntua sittenkin ihan kivalle 🙂
Alla tämän hetken tilanne, aika tyypilliset lukemat lähiajoilta kun kesken illan tuuletuksen on ulkolämpötila alkanut taas nousta -ja se muuten nousee nopeasti. Tässä kohtaa jännitetään jatkaako lämpö nousuaan vai laskeeko vielä uudestaan, eli voidaanko kämpän viilennystä jatkaa vai pitääkö sulkea ikkunat. Onneksi on tuo ilmanviilenninpuhallin/kostutin, josta oli vähän enemmän edellisessä postauksessa.



Uuden calimajakson myötä naapurisaaren Teneriffan tulipaloaluekin (siitä jotakin mm. täällä Maailmantuskaa – Pieni Talo Gomeralla) taas aktivoitui viime viikon lopulla pahemmin kuin hetkeen: yli 3000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan kodeistaan. Onneksi haastavasta kelistä huolimatta palo saatiin uudelleen hallintaan ja ihmiset pääsivät palaamaan koteihinsa jo seuraavana päivänä. Tulipalohan on ollut hallinnassa jo noin kuukauden verran, mutta edelleen kytee maan allla ja roihahtaa aina sillointällöin, eli sammutustyöt eivat ole vieläkään ohi. Syyssateita odotellessa.
Illat on sattuneesta syystä tullut vietettyä harvinaisen tiiviisti kattoterassilla -illalla on yleensä ihana ilma kun aurinko häipyy ja on juuri sopivan lämmin (paitsi niinä iltoina kun ilma onkin vain kuivunut ja kuuma pölyinen tuuli alkanut puhaltaa -näitä ei onneksi ole ollut montaa). Nyt on ehtinyt tavallista paremmin tarkkailla gekkoja joita meidänkin talon ulkoseinällä elää paljon. Harmittomia, varsin herttaisia otuksia, joskin kovin ujoja. Ne tulevat aina esiin vasta pimeän tultua. Jos gekko eksyy sisään taloon, on sitä tosi vaikea saada ulos koska vaikka ne yleensä kököttävät hyvinkin paikallaan, liikkuvat ne uhattuina silmää nopeammin piiloon. Alla pieni gekkoesittely kuvina 🙂






Calimapäivänä paras paikka ihmiselle on meri. Vesi on edelleen tosi lämmintä, eikä silti ole näkynyt onneksi levääkään (toistaiseksi) vaan vesi on mielettömän kirkasta. Pari kertaa on pulahdettu suoraan mereen hikisen työpäivän päälle, ei ollenkaan huono tapa päättää työpäivä!

Joo, Suomessa on ollut varsin viileää ja on tosiaan satanut myös runsaasti. Eli calimaan verrattuna ehkä tosiaan ”ojasta allikkoon”? 🙂 Nuo tulipalot ovat kyllä järkyttäviä, onneksi tilanne saatiin hallintaan varsin nopeastikin. Gekot ovat hauskoja, mutta voin hyvin kuvitella, että ei ole helppoa saada niitä sisältä takaisin ulos.
Älä oo huolissas, ei sitä lämpöö kestä enää kuin korkeintaan 22 päivää. Ootas vaan, kun me päästään GC:lle, alkaa se poikkeuksellisen kylmä talvi🥶😅 Mutta toivotaan, että sielläkin olis noita ihania gekkoja😍
Ps. Tullaankin huudeille ihan lentämällä ja koira jää hoitoon Suomeen.
Ohoh! Ihan näitä helteitä ei kyllä tuu ikävä, calimaton normaali helle sopii kyllä. Kauanko te meinaatte olla siellä? Saas nähdä tuutteko ohimennen Gomeralla käymään, tarjoan kahvit 🙂
Täytyypä kattella, jos vaikka innostuttais paikallismatkailuun😀 Neljä kuukautta pitäis viettää Maspalomasissa😍🌞
Ihania gekkoja! 😀 <3